Tuotannot



Nuorten kaupunki- lähiövaellus


Lähiövaellus Nuorten kaupunki on esitys, jossa näytelmä ja yleisö liikkuvat Rantakylän ”ostarin” ympäristössä. Nuorten kaupungissa on kuvitteellisia tarinoita suomalaisesta elämän menosta ostarin varjossa. Nuorten kaupungissa käsitellään, väkivaltaa, mielenterveysongelmia, rasismia, yksihuoltajateiniäitejä, välittämistä ja toivoa.
Käsikirjoituksen tekoon on osallistunut 10 nuorta ja esiintyjiä on kaikkiaan 36.

Ohjaus: Ulla Lehmusoksa Käsikirjoitus työpajan johto: Kari Salonen Koreografia: Mira Laakkonen

Improliiga

Teatteri Satama organisoi yhdessä muiden alueen teatteriryhmien kanssa lokakuussa käyntiin pyörähtävän improvisaatioteatteriryhmien välisen -Improliigan. Liigan otteluilloissa, 1-2 kertaa kuussa, kaksi joukuetta kerrallaan ottavat toisistaan mittaa improvisoiden paikalla olevan yleisön antamista aiheista kohtauksia, lauluja, runoja, tarinoita, oopperoita jne. Joukkueiden suorituksia arvio ja pisteyttää enemmän ja vähemmän pätevä raati sekä aina pätevä yleisö. Liigassa on runkosarja ja keväällä on playoffien vuoro. Liiga huipentuu suureen finaalin, jonka voittajasta tulee virallisesti piirinmestari





Rakkausjuttu

Kun se nuoruus iskee, sitä vain kelaa ja kelaa ja kelaa… Hormonit alkavat jylläämään, sitä ihastuu toiseen, kropasta löytyy kaikenlaisia muutoksia ja tietenkin puutteita. Sitkun vielä panettaa melkein kokoajan ja kun ei oikein tiedä mitä itsensä tai sen toisen kanssa oikein tekee! Rakkausjuttu kertoo kaikesta tästä suoraan, asiallisesti ja ennen kaikkea hauskasti. Otso Kauton kirjoittama rakkausjuttu perustuu saksalaisen nuorisoteatteri Rosen Grozen tekemään menestysnäytelmään. Näytelmässä seurataan 15- vuotiaiden Eliaksen ja Vilman sekä heidän kavereidensa elämää ystävyyden, ihastumisen, rakkauden ja seksin pyörteissä.
Esitys sopii yli 13- vuotiaille nuorille ja aikuisille.
Käsikirjoitus: Otso Kautto
Ohjaus: Tero Sarkkinen


Löytäjä saa pitää

"Löytäjä saa pitää" on Teatteri Sataman nuorten, joensuulaisten ikäihmisten ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampuksen yhteisproduktio, jossa yhdistyvät tanssi, äänimaisemat, kuva sekä puhe. Produktion tavoitteena on synnyttää sukupolvien välistä vuorovaikutusta, kohtaamista ja läsnäoloa ja avata aihetta yleisölle. Prosessissa hyödynnetään mm. devising- sekä voimauttavan valokuvauksen menetelmää*. Ryhmäprosessin tuloksena syntyvä teos käsittelee ihmisen elämänkaaren eri vaiheisiin liittyviä unelmia ja onnenaiheita. Menneestä on mahdollista tehdä löytöjä, jotka vahvistavat elämää tässä ja nyt. Muistojen kautta nykyisyyden voi nähdä toisin. Eri ikäisten esiintyjien kokemusten peilauduttua toisiinsa, voi löytyä jotain ennalta arvaamatonta...toivoa? unelmia?
Ohjaus: Ulla Lehmusoksa
voimaannuttava valokuvaus: Erja Anttonen Pikkujuttu

Forumteatterityöpaja kouluväkivallasta

Pikkujuttu - väkivaltatyöpaja kertoo tarinan siitä miten sanallinen hassuttelu voi johtaa traumatisoivaan väkivaltaan. Koulukiusaaminen on yksi väkivallan muoto, johon on aina reagoitava. Kuka koulussa voi puuttua väkivaltaan ja miten? Kiusatun helvetti alkaa pikku jutusta. Kiusaamistilanteeseen puuttuminen voi olla lopulta pikku juttu mutta väkivallan uhrille se on aina iso juttu. Työpaja sisältää forumteatteriesityksen*), jonka kautta oppilaat voivat osallistua tarinaan ja aiheen käsittelyyn.

Työpajan kesto on n. 60 min. Suositeltava ryhmäkoko 8 - 25 hlö. Työpajaa vetävät Teatteri Sataman ohjaajat Tero Sarkkinen, Ulla Lehmusoksa sekä näyttelijä Jaakko Tohkanen.


Pikkujuttu

Forumteatterityöpaja opettajille ja koulun henkilökunnalle

Pikkujuttu - väkivaltatyöpaja opettajille tutkii oppilaiden välistä henkistä ja fyysistä väkivaltaa foorumteatterin*) keinoin. Työpajassa kokeillaan käytännössä erilaisia keinoja kiusaamistilanteen selvittämiseen sekä kiusaamiskierteen katkaisemiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tutkimusten mukaan opettaja on avain asemassa koulukiusaamisen ennaltaehkäisyssä. Oppilaat myös mieluiten turvautuvat opettajiin jos kiusaamista ilmenee. Työpajan tavoitteena on rohkaista opettajia puuttumaan kiusaamistilanteisiin. Koulutuksessa opettajat voivat jakaa kokemuksia ja kehittää yhdessä oman koulun käytäntöjä kiusaamisen ehkäisemiseksi.

Pikkujuttu on suunnattu 11-17 vuotiaille nuorille.
Työpajan kesto 60-75min. Suositeltava ryhmäkoko 8-25.

*) Forumteatteri on konkreettinen keskusteluväline, jonka tavoitteena on herättää ajatuksia, käydä vuoropuhelua ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Ydinajatus on, että ihminen voi vaikuttaa elämäänsä muuttamalla omaa toimintaansa. Katsojat voivat osallistua tarinaan ja muuttaa sitä kohdassa, missä päähenkilö olisi voinut toimia toisin. Se auttaa myös tapahtumien syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä. Esitys yhdistää teatterin ja draaman työpajamenetelmiä.



Tyttötyöpaja

Tyttötyöpaja on 12-14 - vuotiaille tytöille suunnattu viiden oppitunnin mittainen draamatyöpaja, jossa käsitellään tyttönä kasvamista, tyttömäisiä unelmia ja kulttuurimme asettamia vaatimuksia. Työskentely sisältää paljon keskustelua, draamaharjoitteita ja tarvittaessa otetaan esiin maalit, pensselit ja isot paperit.

Nuorisokanavat tarjoavat tytöille yhä enenevissä määrin roolimalliksi paljastavia asuja ja avoimen seksuaalista flirttiä. Uutisista saamme lukea, miten ns. tavalliset tytöt ovat alkaneet myydä itseään saadakseen rahaa merkkivaatteisiin. Tyttötyöpaja haastaa median ja kulutuskulttuurin luomat ahtaat naiskuvat ja ulkonäköpaineet. Tavoitteena on turvata tytöille naiseksi kasvamisrauha ja vahvistaa tyttöjen identiteettiä ja itsensä hyväksymistä. Draaman keinoin tyttöjen on mahdollista löytää uusia puolia itsestään ja saada kokemus siitä, että minä riitän sellaisena kuin olen. Draamaharjoitusten kautta on mm. mahdollista kokeilla turvallisesti erilaisia tunteita. Kilttinä tunnettu tyttö saa olla vihainen ja vaatia tilaa, tai koviksen roolia kantava voi näyttää herkän puolensa. Tyttötyöpajassa voi rauhassa tutkia sitä ”millainen minä olen” ja ”mikä on minulle tärkeää ja hyväksi”. Lähtökohtana on ajatus, että jokainen meistä on riittävän hyvä ja ihana sellaisena kuin olemme.

Suositeltava ryhmäkoko 8-15 osallistujaa.

Työpajaa vetävät Teatteri Sataman ohjaajat Ulla Lehmusoksa sekä Maria Sarkkinen.